torstai 25. helmikuuta 2010

Siirtolapuutarhat, nyt kuuminta hottia!

Siirtolapuutarhamökkien sekä viljelypalstojen kysyntä on muutaman vuoden ajan ollut Helsingissä valtavaa. Parhaillaan selvitellään olemassa olevien siirtolapuutarhojen laajentamista sekä kahden uuden alueen perustamista.
Myös Marimekko on hoksannut hyödyntää tätä innostusta ja lanseerannut Maija Louekarin suunnitteleman siirtolapuutarhakuosin. Ja se on IHANA! Jos tarvitsisin uusia astioita hankkisin heti näitä. Ehkä täytyy harkita ainakin muutaman kupin ostamista..

tiistai 23. helmikuuta 2010

puutarhakaupungissa II





Tässä taannoin hehkuttelin Puu-Kumpulaa, tänään Puu-Käpylä ilostutti mieltä valtavien lumihiutaleiden keskellä. Jälleen joudun ihmettelemään miksi tälläistä ei ole enemmän ja miksi en ole jo alkanut lottoamaan...

maanantai 22. helmikuuta 2010

Avokadon siemen



Helsinki on viime päivinä muistuttanut Siperiaa hurjien pakkasten ja viiltävän tuulen vuoksi. Viikonloppu kuluikin pitkälti sisätiloissa. Fiilis alkoi olla aika nuutunut tänään. Onneksi pakkanen laski ja päästiin Seljahiirulaisen kanssa ulos ja hauskoja yllätysvieraitakin kävi.

Viikonlopun herkuista jäi avokadon siemeniä, jotka pesin, liotin, kuivasin ja tänään istutin. Olen aikaisemminkin muutaman kerran yrittänyt saada avokadon siementä itämään, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nyt uusi, huolellisempi yritys kaikkien niksien kera. Voikun onnistuisin tällä kertaa!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Nuhanenä ja tulppaanit

Nuhanenä Seljan kanssa oleminen ei ole kovin herkkua. Kiukkua ja itkua riittää, mikä on outoa,kun yleenä tyyppi on pelkkää hymyä. Ja puolta metriä kauemmaksi Seljasta ei saa lähteä. Päivän piristykseksi hankin tulppaanja.
Tulppaanit on pelargonien ja muutamine muiden ohella mun lempikukkia. Aina kun nään niitä, niin tekisi mieli ostaa. Tulppaaneista tulee jotenkin onnellinen olo, miksiköhän? Toinen kysymys, joka mietityttää on se, että miksi tulppaaneista ei ole mitään lauluja, kun ruusuista on vaikka kuinka monta?


maanantai 15. helmikuuta 2010

Kevättä rinnassa!!!

Eilen laskiaismäessä ja tänään kävelyllä sai huomata, että aurinko tosiaan jo lämmittää hiukan. Ihanaa, kevät on tuloillaan!!
Tästä keksinkin, että vaihdan kukkien mullat ja siirrän muutaman kukan isompaan ruukkuun. Tuloksena oli kaamea sotku ja multasuinen Selja sekä toivottavasti tyytyväiset kukat.
Muutamia vuosia sitten hokasin, että mummokukat, eli pelargoniat ovat oikeastaan aivan ihania, eikä niin mummoja. Minulla on ollut näitä pelakuita kaksi vaaleanpunaista ikkunalaudalla ja ne ovat hienosti selvinneet jo kahdesta talvesta ja kukkineet kesäisin taukoamatta. Tänään otin niistä pistokkaita, saas nähdä lähtevätkö. Ilmeisesti paras ajankohta pistokkaiden ottoon olisi syksyllä, mutta kevätkin kelpaa..

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

My funny valentine



Aurinkoinen talvipäivä
hernekeitto
pulkkamäki
laskiaispullat
lumifudis
ihanat ystävät
Superhieno ystävänpäivä!




keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Green berries

Ajatukset piti suunnata eilisen taiteilun jälkeen puutarhaan, mutta se on nyt mahdotonta.
Meillä on nimittäin uusi taulu!
Nimi on Green berries ja taiteilija Katja Tukiainen. Eikö olekkin ihana???
Sitäpaitsi tuo lintu voisi olla meidän pihalla marjoja napsiva sinitiainen, eli vähän liittyy pihaankin...

tiistai 9. helmikuuta 2010

tiistai taidetta täynnä

Meillä on ollut nyt useampi levoton päivä, kun Timtim on poissa. A ei jaksa kotiäidin elämää. Tänään vietettiin Seljukan kanssa taiteilijaelämää, vierailtiin kummitädillä ja vielä illalla oli sählytreenit.

Sanomatalossa on Riikka Kuoppalan teos "Äiti, mulla on nälkä!". Tai se on oikeastaan installaatio, joka koostuu yleisön tuomista ruokalahjoituksista. Näyttelyllä Kuoppala haluaa muistuttaa, että osa suomalaisista lapsiperheistä elää köyhyydessä.
Lahjoitimme installaatioon Seljan marjasoseen.

Sitten olikin aika suunnata Kiasmaan, vauvamaalaukseen. Siellä ihasteltiin ensin taidetta. Selja oli innoissaan nykytaiteesta.Sitten maalattiin mangososeella (=syötiin mangososetta paperin päältä). Makoisaa!

Huomenna on rauhallisempi päivä ja suuntaan ajatukset taas puutarhan pariin..

maanantai 8. helmikuuta 2010

puutarhakaupungissa I

Oltiin tänään Seljan kanssa kyläilemässä Kumpulan puutaloalueella. Voi himpura, miten ihanaa! Talot ovat toinen toistaan kauniimpia ja kutsuvampia. Jokaisesta portista tekisi mieli astua sisään ja kurkata tarkemmin miltä talossa näyttää. Onneksi saatiin nyt yhden talon tarina kuulla ja ihastella loistavasti onnistunutta remonttia. Kesällä pihat tulevat varmasti vielä paremmin esille kuin talot, omenapuut kukkivat, nurmikko vihertää, multa tuoksuu ja puutarhassa voi istuskella myöhään yöhön asti. Puutarhakaupunkielämää parhaimmillaan! Miksei tälläistä enää rakenneta? Taidan aloittaa lottoamisen.

torstai 4. helmikuuta 2010

Syö itsesi terveeksi!


Tänään lounastimme Seljatyttösen ja Iiriksen kanssa Hakaniemen oivassa kasvisravintolassa Silvopleessä ja voih, olipa taas ihanaa ruokaa! Ruokaa, josta tulee hyvä olo, vaikka kukkaro keveneekin mukavasti. Ruoka on aihe, jota ei aina jaksaisi nälän yllättäessä miettiä niin tarkasti, mutta ehkä kyllä kannattaisi. Monet pienet ja suuret vaivat, kun johtuvat väärästä ravinnosta. Valmisruuat ja E-tuotteet voisi heivata prismojen hyllyistä himskattiin. Tästä on muuten yksi hyvä kirjakin, jota olen tässä vähän selaillut viime päivinä, nimittäin Ulla Lehtosen Syö itsesi terveeksi. Lehtonen viljelee lähes kaiken ravintonsa itse. Oman kasvimaan viljeleminen ja sen antimista nauttiminen voisi olla avartava kokemus monelle.
Olikohan se sitten juuri tuo Lehtonen tai joku muu, joka sanoi, että meidän tulisi syödä sellaista ruokaa, jonka isoäitimme tai isoisoäitimmekin tunnistaisivat (siihen viittaa hieman tämän päivän kuvakin).

Tästä onkin hyvä siirtyä sohvalle syömään suklaata ja lukemaan Me naisia (jee, tulee aina torstaisin!)..

tiistai 2. helmikuuta 2010

Hiihtämässä

Hiihtämässä Seljan ja Timtimin kanssa.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Kaupunki peittyy lumeen!

Lumisade on aina satumaisen kaunista, mutta miten sitä voi sataa noin paljon!? Joku ilmeisesti pihtasi edellisten masentavien mustien talvien lumet ja nyt ne satavat kaikki yhdellä kertaa. Taas vierähti lumitöissä melkein kaksi tuntia aamupäivällä, hyvää urheilua muuten..
Kohdat, joihin lunta on pihalla kasattu, ovat lähes minun korkuisia, kasvimaalla lunta on nyt hieman polven alle.
Kasvimaa, siellä se uinuu lumen alla ja odottaa kevättä :) Ja komposti on muuten aivan umpijäässä. Olisikohan se toiminut, jos olisin muistanut sulkea ilmanvaihtoreiät?? Hintaa tuollaisella biolanin kompostorilla ainakin oli niin paljon, että luulisi sietävän kovatkin pakkaset.