torstai 25. maaliskuuta 2010

PALSTA

Moiks ja muisk, käväistiin tänään ihanassa valokuvanäyttelyssä Galleria Hippolytessä. Sanni Seppo on kuvannut ja haastatellut palstaviljelijöitä vuodesta 2004 ja luonnehtii palstaviljelijöitä ihan omaksi rodukseen :)
Näyttely on viimeistä päivää sunnuntaina, että vielä kerkiää, suosittelen lämpimästi!
Sanni Seppo on muuten kirjoittanut yhdessä Rita Kovalaisen kanssa mahtavan kirjan Puiden kansa.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Alku&juuri


Tänään aurinkoisessa säässä vihdoin kurvailtiin Seljan kanssa ostoksille Alkuun&juureen ja sieltähän löytyi kaikkea mitä voi kuvitella, ihastuttava pikku puoti! Nyt on siis alku kasvimaalle ja pian toivottavasti myös juuri (muukin kun rikkaruohon juuri..).

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Nimetön puutarhatonttu...

En ole kauhean suuri puutarhatonttujen fani, mutta yksi sellainen meillä kuitenkin on (kiitos S!) ja kai se jokaisessa talossa täytyykin yksi tonttua hiipiä. Eilen Seljan kanssa pulkkaillessa huomattiin, että puutarhatontturaukka oli jäänyt viettämään talvea lumihangen keskelle ja mikä huolestuttavinta, en ole edes antanut sille nimeä. Saa nähdä miten tulevan kasvimaan käy, kun puutarhatonttua on kohdeltu näin kaltoin.
Kaiveltiin tietysti Seljan kanssa puutarhatonttu esiin ja nyt pitäisi keksiä tälle alla poseeravalle velmulle nimi. Onko ehdotuksia?

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Hrrr, tänään oli niin kylmä aamulla. Noi lumikasat ei sula ikinä tällä menolla..
Onneksi minulla on täällä kotona varma keväänmerkki, nimittäin rakas pelargoniani, josta otin niitä pistokkaitakin, on alkanut kukkimaan!

Avokadon siemen sai vielä yhden mahdollisuuden, siirsin sen valoisammalle ikkunalaudalle ja jätin oman onnensa nojaan. Suuntasin ajatukset sen sijaan uuteen kiinnostavaan kohteeseen. Ostin nimittäin elämäni ensimmäisen orkidean niihin täysin lumoutuneen ystäväni innostamana. Katsotaan miten tämän kaunokaisen kanssa käy. Orkideoiden maailma on minulle aivan vieras, joten vinkkejä otetaan vastaan. Orkidean ostoreissulla tarttui mukaan myös uusi kirja Seljankukkaselle "Luiseva puiseva leijona". Minulle on pienenä luettu tämä ihana kirja noin miljoona kertaa! Harmi vaan, että tässä uudessa painoksessa kuvat eivät ole niin kivat, kun siinä vanhassa. Tai sitten aika on kullannut muistot :)

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Blue is the color of the day

Masentavaa, avokadon versoa ei näy ei kuulu, ja siitähän on jo vaikka kuinka kauan kun sen istutin.. Onneksi sentään pelargonioiden pistokkaat voivat hyvin ja ONNEKSI kevät on niin ihana!!! Tänään oli taas mitä mainoin päivä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti. Kävelyllä vastaan viipotti kaksi fasaaniurosta. Tai toinen ajoi toista takaa, varmaankin reviirikiistoja. Se oli kovin hullunkurisen näköistä. Harmi vaan, etten ehtinyt ottaa kuvaa, niin vikkeliä ne olivat. Sen sijaan löysin tämän kauniin sinisävyisen, vanhan portin lumeen hautautuneena.

Illalla vierailtiin kummitädin tupareissa ja siellä oli aivan ihastuttava uusi, sinertävä huonekalu ja muutenkin kovin kodikasta, onnea vielä tästä Alppilan helmestä!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Seljankukkasen ensimmäinen vuosi.

Seljankukkanen täyttää näillä hetkillä yhden vuoden! Yhteen vuoteen on mahtunut hymyä,kikatusta, jokellusta, itkua, kuolaa, ryömimistä, konttaamista, haparoivia askelia, pyllähdyksiä, hampaita, hentoja hiussuortuvia, vaunulenkkejä, leikkipuistossa hengailua...Miten siitä kaikesta onkaan selvinnyt? Hui, hyvin kai ja seuraava vuosi kuluu varmasti vielä nopeammin :)
Syntymäpäivälahjaksi Selja sai ihastuttavan lastentaudin, vauvarokon, joka on tuottanut hieman ärtyisyyttä.

Onneksi syntymäpäivänä oli hyviäkin hetkiä, hiirulainen innostuu aina ulosmenosta. Ja myös kummitädin vierailu oli huippu juttu.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kaupunkiviljelyä - urban gardening

Vierailin eilen Dodo ry:n kaupunkiviljeliöiden uusien illassa. Paikalle oli saapunut lukuisia kiinnostuneita, enkä ihmettele miksi, kaupunkiviljely on yksinkertaisuudessaan mahtava idea ja vaikuttaisi olevan aika pop maailmalla.
Kaupunkiviljelyssä tuodaan ruuantuotanto sinne missä ihmisetkin ovat, kaupunkeihin. Kasvithan kasvavat missä vaan, kun on tarjolla maata, vettä ja aurinkoa. Kaupunkiviljelyssä hyödynnetään parvekkeiden ja pihojen lisäksi kaupunkien joutomaita. Viime kesänä viljeltiin mm. Pasilan ratapihalla kierrätysmateriaaleista rakennetuissa laareissa. Tulevana kesänä jatketaan viljelyä ratapihalla sekä aloitetaan laariviljely Kalasatamassa. Lisäksi luvassa on ainakin kaupunkiviljelyillallinen, jossa nautitaan Helsingin alueella viljeltyä satoa sekä sadonkorjuupyöräily, jossa syödään vastaan tulevaa satoa. Eikö kuulostakin hauskalta? Mukaan kerkeää vielä!
Tässä kaupunkiviljelyä New Yorkista: